JÄSENET
Tuomarit
Tampereella toimii kolme erotuomarivalmentajaa yhdessä alueellisen erotuomarivalmentajan kanssa. Lisäksi otteluissa käytetään apuna tuomariparin vertaisarviointia sekä leijona.tv palvelua.
Ryhmät koostuvat kehitysryhmästä, koulutusryhmästä (SJL) ja ylläpitoryhmästä.
Kehitysryhmään kuuluvalle tuomarille käydään läpi ryhmään sitoutumisen vaatimukset ja se, miten erotuomarikerhomme häneen tulee panostamaan vastineena.
Tuomareille julkistetaan Tampereen kerhon oma erotuomaripolku. Erotuomaripolun tarkoituksena on selventää tapa kehittyä esimerkiksi aloittavasta tuomarista harrastetuomariksi pääsemiseen.
Kaudella 2025-2026 erotuomarivalmentajina toimivat Matti Jämsä, Pasi Nieminen, Olli-Pekka Kolari ja Lauri Valtanen.
Toimitsijat
Yksi jääkiekkokausi on taas saatu kotimaisten sarjojen osalta päätökseen, ja haluamme kiittää kaikkia onnistuneesta jääkiekkokaudesta !
Nyt onkin aika kerätä hiukan palautetta menneestä kaudesta. Vastaathan kausikyselyyn 4.6 mennessä, jotta kerkiämme käymään vastaukset läpi ja tekemään mahdollisia toimenpiteitä ennen ensi kauden alkua.
Vastauslinkki on lähetetty s-postiin.
Aurinkoista kevättä ja kesää kaikille!
Toimitsijajaoksen puolesta
Laura
Hallitus:
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 27.4.2026.
Yhdistyksen hallituksessa vaikuttavat tällä hetkellä: Lauri Valtanen (puheenjohtaja), Matti Jämsä (varapuheenjohtaja) Linnea Marin (sihteeri), Tarja Taive, Tommi Niittylä, Jaakko Stark, Jani Salmena, Nea Marjamäki ja Janne Laukkala. Yhdistyksen rahastonhoitajana jatkaa Miikka Mäkelä.
Myös erotuomarivalmentajissa tapahtuu muutosta, kun Pasi Nieminen liittyyy valmennusrinkiin. Kaudella 2025-2026 erotuomarivalmentajina toimivat Matti Jämsä, Pasi Nieminen, Olli-Pekka Kolari ja Lauri Valtanen
Erotuomarinimeäjänä jatkaa Marko Järvelin ja toimitsijanimeäjänä Pauli Järvensivu.
Kauden 2025-2026 päättäjäiset pidettiin 16.5.2025 ja siellä jaettiin menneen kauden palkinnot seuraaville jäsenille:
Pitkäkiekko ansioituneelle toimitsijalle: Tero Lahti
Helsingin jääkiekkotuomareiden pytty toimitsijalle: Anne Ranta-Aho
Pehun lautanen ansioituneelle erotuomarille: Kristian Vikman
Takon pokaali kehityskykyiselle erotuomarille: Jauhiainen Johannes
Ylä-Savon erotuomareiden lahjoittama Vuoden Nuija: Ruutana Petri
Puulaakituomarin palkinto: Aleksander Zahartsenko
Pelimies palkinto: Junttila Eeli-Oskari
Liigatuomarien palkinto: Tiina Saarimäki
Nikin Malja: Tiina Saarimäki
Köpin Kilpi: Raimo Komu
Kerhon kunniamaininnat: Aleksi Nokkonen, Anne Innanmaa
Terveisin,
Lauri Valtanen
Puheenjohtaja
