JÄSENET

Tuomarit

Tampereella toimii kolme erotuomarivalmentajaa yhdessä alueellisen erotuomarivalmentajan kanssa. Lisäksi otteluissa käytetään apuna tuomariparin vertaisarviointia sekä leijona.tv palvelua.

Ryhmät koostuvat kehitysryhmästä, koulutusryhmästä (SJL) ja ylläpitoryhmästä.

Kehitysryhmään kuuluvalle tuomarille käydään läpi ryhmään sitoutumisen vaatimukset ja se, miten erotuomarikerhomme häneen tulee panostamaan vastineena.

Tuomareille julkistetaan Tampereen kerhon oma erotuomaripolku. Erotuomaripolun tarkoituksena on selventää tapa kehittyä esimerkiksi aloittavasta tuomarista harrastetuomariksi pääsemiseen.

Kaudella 2025-2026 erotuomarivalmentajina toimivat Matti Jämsä, Pasi Nieminen, Olli-Pekka Kolari ja Lauri Valtanen.

 

 

 

 

Toimitsijat

Yksi jääkiekkokausi on taas saatu kotimaisten sarjojen osalta päätökseen, ja haluamme kiittää kaikkia onnistuneesta jääkiekkokaudesta !  

Nyt onkin aika kerätä hiukan palautetta menneestä kaudesta. Vastaathan kausikyselyyn 4.6 mennessä, jotta kerkiämme käymään vastaukset läpi ja tekemään mahdollisia toimenpiteitä ennen ensi kauden alkua. 

Vastauslinkki on lähetetty s-postiin.

Aurinkoista kevättä ja kesää kaikille!

Toimitsijajaoksen puolesta

Laura

Hallitus:

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 14.4.2025 ja yhdistyksen hallitukseen tuli kaksi muutosta. Sami Laaksonen ja Jukka Paso jäivät pois ja heidän tilalleen hallituksen jäseniksi valittiin Nea Marjamäki ja Janne Laukkala. 

Yhdistyksen hallituksessa vaikuttavat tällä hetkellä: Lauri Valtanen (puheenjohtaja), Matti Jämsä (varapuheenjohtaja) Linnea Marin (sihteeri), Tarja Taive, Tommi Niittylä, Jaakko Stark, Jani Salmena, Nea Marjamäki ja Janne Laukkala. Yhdistyksen rahastonhoitajana jatkaa Miikka Mäkelä.

Myös erotuomarivalmentajissa tapahtuu muutosta, kun Pasi Nieminen liittyyy valmennusrinkiin. Kaudella 2023-2024 erotuomarivalmentajina toimivat Matti Jämsä, Pasi Nieminen, Olli-Pekka Kolari ja Lauri Valtanen

Erotuomarinimeäjänä jatkaa Marko Järvelin ja toimitsijanimeäjänä Pauli Järvensivu.

Kauden 2024-2025 päättäjäiset pidettiin 24.4.2025 ja siellä jaettiin menneen kauden palkinnot seuraaville jäsenille: 

Pitkäkiekko ansioituneelle toimitsijalle: Juhani Haapaniemi

Helsingin jääkiekkotuomareiden pytty toimitsijalle: Jani Lahnavik

Pehun lautanen ansioituneelle erotuomarille: Tommi Niittylä

Takon pokaali kehityskykyiselle erotuomarille: Viivi Salmi

Ylä-Savon erotuomareiden lahjoittama Vuoden Nuija: Semi Mäkiranta

Puulaakituomarin palkinto: Jani Okker

Nikin Malja: Riku Brander

Köpin kilpi: Timo Kuisma

Pelimies palkinto: Eetu Laine

Liigatuomarien palkinto: Iiro Rautavuori

Kerhon kunniamaininta: Selinda Mäkiranta, Laura Oksa, Julius Kyrkkö, Aleksander Zahartsenko ja Raimo Komu

Terveisin,

Lauri Valtanen

Puheenjohtaja


Yhdistyksemme toimintaa tukemassa