Tiedotus tuomareille

Sarjat ovat alkaneet ja Lesportin kanssa on ollut ongelmia. Onneksemme poisjääntejä peleistä ei ole muutamia poikkeuksia lukuunottamatta ollut. Olemme olleet yhteydessä liiton suuntaan järjestelmän kuntoon saattamiseksi mahdollisimman nopeasti ja uskomme että ongelmat poistuvat nopeasti.

Teimme kesän kuluessa erotuomarijaostossa esityksen laiminlyöntien käsittelyn ja sanktiokäytännön muuttamisesta. Hallitus käsiteli asiaa viime kokouksessaan ja uusi käytäntö on seuravanlainen:

Rahallinen sakko poistuu kokonaan. Jos laiminlyönti tulee, on tuomarin selvitettävä laiminlyönnin syy joko kirjallisesti tai suullisesti viipymättä kerhokouluttajille. Selvitystä arvioidaan ja sen perusteella katsotaan onko sanktioon aihetta.

Inhimilliset syyt kuten pelien unohtaminen, kirjaaminen väärälle päivälle tai meneminen väärään kellonaikaan kuin mitä järjestelmään on kirjattu johtavat sanktioon. Järjestelmävirheet ovat asia erikseen silloin kun on aukottomasti todistettavissa että syy oli järjestelmässä tai sen toimimattomuudessa.

Selkeä laiminlyönti johtaa ensimmäisellä kerralla kahden perättäisen viikonlopun nimeämiskieltoon. Nimeämiskielto alkaa kun järjestelmään merkatut pelit ovat loppuneet ja on uusien nimeämisten vuoro eli kaikki vanhat nimetyt ottelut hoidetaan pois. Toisesta laiminlyönnistä vuoden sisään annetaan pidempi vihellyskielto joka on tapauskohtainen.Kaikki laiminlyönnit kirjataan ylös. Tiedot kerhon antamista nimeämiskielloista menee liittoon jos tuomari liiton pelejä viheltää.

Toivomme ettei sanktioita tarvitse käyttää koska oman porukan rankaiseminen ei ole koskaan mieltä ylentävää. Porkkanoita on mukavampi jakaa kuin keppiä. Joskus meille kaikille sattuu virheitä joita toiset joutuvat paikkaamaan, laiminlyönnin sattuessa peliin nimetty toinen tuomari joutuu ikävään tilanteeseen kun toinen ei saavukaan.

Sitten toiseen asiaan. Peleissä sattuu harvinaisen paljon maalivahtien vaihtoja kenttäpelaajiin liian aikaisin siirrettyjen rangaistuksien aikana. Viivalla oleva tuomari ei katso monestikaan koska maalivahti vaihdetaan kenttäpelaajaan vaikka vapaana tuomarina se on hänen velvollisuutensa. Liian aikaisella vaihdolla ei-rikkoneet joukkueet saavat monesti isoja hyötyjä joukkueelleen. Muistakaa että vaihtoalue on 1.5m laidasta eikä 7-10 metriä kuten alkusyksyn otteluissa on esiintynyt. Kun siirretty rangaistus tulee, tulee vapaana olevan tuomarin selkärankaan iskostua ajatus ei-rikkoneen MV:n vaihtamisesta kenttäpelaajaan ja sen kontrolloimisesta.

Näillä ajatuksilla mennään eteenpäin. Ollaan ajoissa paikalla ja tehdään parhaamme, muistakaa merkata järjestelmään esteenne. Uudet tuomarit peruskurssilta astuvat myös kohta kaukaloon joten toivotetaan heidät kaikki tervetulleiksi ja opastetaan heitä parhaamme mukaan uran alkutaipaleella. Myös muista kerhoista meille muuttaneet, TERVETULOA!

Hyvää syksyä!!

Terveisin,

Pekka Marjamäki
Kerhokouluttaja