Kiitos vuodesta 2011 ja menestystä uudelle vuodelle 2012

Kiekkovuosi 2011 on päättymässä ja on todettava, että vuosi on ollut molella tapaa historiallinen. Vuoden kruunasi kevään MM-kulta, mutta myös erotuomaritoiminnassa tapahtui merkittäviä asioita. Suomen Jääkiekkoliitto ry uudisti erotuomarien koulutusorganisaation ja vuosi 2011 on ollut tämän uudistuksen jalkauttamisvuosi. Uudistus on oikeansuuntainen, mutta keväällä on aika tarkemmin arvioida miten jatkossa halutaan hienosäätää koulutuksen rakennetta ja vastuita. Tampereen kerho on vuoden aikana hoitanut roolinsa esimerkillisesti kaikilla tuomaritasoille ja kerhon merkitys sekä paikallisena että valtakunnallisena toimijana on merkkittävä. Pirkanmaalla pelattavien pelien määrä ei ole osoittanut lasku - päinvastoin syksyn aikana ottelumäärät ovat jatkaneet edelleen tasaista nousua ja tämä onkin näkynyt runsaina tehtätävämäärinä, joista kerho on kiitettävästi kantanut vastuunsa.

Vuoden 2011 aikana yhdistyksen hallitus on toiminut aktiivisesti ja toiminta on organisoitu sekä erotuomari- että toimitsijajaokseen. Jaosten tehtävänä on käsitellä ja valmistella asiat hallituksen päätettäväksi. Sami Laaksonen on ottanut vastuun erotuomarijaoksen vetämisestä ja organisoinnista kuluneen vuoden aikana. Köpi on jatkanut toimitsijajaoksen vetäjänä vuosien kokemuksella. Haluan kiittää koko hallitusta kuluneesta vuodesta ja erityisesti jaoksen vetäjiä aktiivisesta työpanoksesta yhdistyksen eteen kuluneen vuoden aikana.

Vuoden 2011 aikana kokeilimme uudistettua päättäjäisten muotoa ja pidimme päättäjäiset UKK-instituutilla ja Kaupinojan saunalla. Tämä uudistettu päättäjäismalli otettiin erinomaisesti vastaan jäsenistön piirissä ja myös jatkossa on tarkoitus järjestää samantyylisesti päättäjäiset. Yhteisten tilaisuuksien merkitys on kasvanut yhdistyksessä, koska meillä on käytännössä näitä kolme vuodessa (syys-, kevätkokous ja päättäjäiset). Syyskokouksessa meillä oli paikalla vierailijoita, jotka värittivät mukavasti kokouksen alkua. Hannu Henriksson sai kokouksessa erotuomarin kultaisen ansiomerkin ja tätä olivat jakamassa Pentti Isotalo ja Hannu Soro. Isopena ja Hannu ovat molemmat toimineet kerhon puheenjohtajina, joten heillä riitti kerrottavaa ja omakohtaisia kokemuksia vuosien varrelta.

Uudelle vuodelle 2012 jää toki muutamia tehtäviä ja parannettavaa. Kuluneen syksyn ongelmana tuomarien osalta on ollut runsaat estemäärät, jotka ovat aiheuttaneet sen, että meillä on näennäisesti ollut riittävästi tuomareita, mutta tosiasiallisesti on ollut ajoittaista tuomaripulaa. Tämä voisikin olla teema jokaisen tuomarin uudenvuoden lupaukseksi, että ylläpidetään esteet ajantasaisena eikä merkitä varmanpäälle koko päivää esteeksi jos tietää esteen olevan esim. aamupäivällä tai iltapäivällä. Parannettavaa riittää myös muutamilla muilla osa-alueilla, mutta näistä tulee tiedotetta hieman myöhemmin erotuomarijaoksen toimesta.

Kiitän yhdistyksen jäseniä kuluneesta vuodesta ja toivotan menestystä vuodelle 2012!

pj Mikko Pitkänen
Tampereen jääkiekkotuomarit ry