|
|
||
Kerhokouluttajan kesäterveiset jäsenistölleMoron kaikille! Lempeiden kesäsäiden vallitessa ja jäsenistömme viettäessä kesää kukin tahollaan, on aika tehdä hieman yhteenvetoa kuluneista kausista näin entisen kerhokouluttajan näkökulmasta. Aika uuteen kauteen on käymässä vähiin ja siksi on syytä selventää muutamalla sanalla myös tulevasta. Yhdistyksemme tuomaritilanne on tällä hetkellä kohtalainen. Viime vuosina pidetyt peruskurssit ovat tuottaneet meille hyviä ja ennen kaikkea niitä "lupaavia" uusia erotuomareita mitä kovasti olemme kaivanneet. Tilanne oli erittäin huolestuttava vielä nelisen vuotta sitten jolloin pula oli huutava ja silloin vakavasti mietimme, kuinka saada maan parhaaseen tuomariyhdistykseen toimijoita. Vanhemman kaartin avustuksella uudet jäsenet ovat päässeet hyvin toimintaan mukaan ja saaneet hyvää oppia varsinkin kummituomaritoiminnan ja tarkkailujen kautta. Teimme koulutuksessa strategisen valinnan 4-5 vuotta sitten ja päätimme panostaa ns."perälaudan" vuotamisen lopettamiseen ja tarkkailtavien otteluiden määrän nostamiseen. Tämä oli hyvä valinta, se kuinka pitkälle strategia kantaa sellaisenaan tulevaisuudessa ja kuinka paljon sitä täytyy muuttaa jää nähtäväksi. Erityisen paljon ilahduttaa yhdistyksemme toiminnassa pitkään olleiden "kodinturvajoukkojen" sitoutuneisuus toimintaan. Samaa talkoohenkeä oli esim. viime talvena havaittavissa nuoressa kaartissamme, jotka itseään säästämättä hoitivat monia otteluita viikonloppujen aikana ja paikkasivat toisille jäsenille nimettyjä otteluita. Myyntilista toimi hyvin ja sairaustapauksiin saatiin paikkaajat. Selvennykseksi on hyvä selventää muutamaa asiaa liittyen tasoluokituksiin ja leirivalintoihin. Toiminnallisessa vastuussa oli kaksi kerhokouluttajaa ja pelejä tarkkailtiin varsinkin loppuvaiheessa ison ryhmän voimin. Täten peleistä palautetta tuli isommalta ryhmältä ja erilaisia mielipiteitä tuomareistamme laajassa skaalassa. Tasoluokitus perustui ja perustuu edelleen tarkkailuihin ja niistä saatuihin arviointeihin. Päivitetty tasoluokitus on nähtävillä kerhon sivulla. Leirivalinnat tehtiin tuomareiden omien HAKEMUSTEN, kerho- ja paikalliskouluttajan sekä aluekouluttajan näkemysten perusteella. Jatkossa korostankin OMAA AKTIIVISUUTTA yhteydenotoissa kouluttajiin sekä varsinkin koulutusturnausten hakemusten täyttämisessä joka löytyy finhockeyn sivuilla ohjeineen, todennäköisesti lähempänä kauden alkua. Yhdistyksemme on jäsenmäärältään maamme toiseksi suurin, vain Helsinki kiilaa edelle. Joukkomme sisältää hienoja ihmisiä, värikkäitä persoonia ja ahkeria toimijoita.Välillä mielipiteet ovat erilaisia ja rapatessa roiskuu, niinhän se elämässä on. Oma aikani vastuullisena kouluttajana on ohi ja tällä hetkellä kerholla ei ole tuomaripuolen vastuullista kouluttajaa, neuvotteluja tehtävien hoitamisesta toki käydään ja yhdistys varmasti kertoo myöhemmin syksyllä uudesta organisaatiosta. Kouluttajana lopettamiseen ei liity minkäänlaista dramatiikkaa, bensa loppui miehestä matkan varrella ja siksi ratkaisu oli helppo. Näemme silti kentillä eli kokonaan eroon ette minusta pääse. Kiitän omasta puolestani paitsi koko jäsenistöä, erityisesti puheenjohtajaa ja pelienjakajia sekä Pepeä, Laaksosen Hannua, Köpiä, Kirsiä ja hallitusta unohtamatta Artoa. Tiimillä on tehty ja tiimillä tehdään! Hyvää kesää ja jatkoa toivottaen, Pekka Marjamäki include('footer.inc'); ?> | ||