Tervehdys Erotuomarijaoksesta!

Kausi on päässyt jo hyvään vauhtiin ja ensimmäinen maaottelutauko häämöttää jo parin päivän päässä. Kerhon peleihinhän tämä ei vaikuta vaan pelit pyörivät kiivaaseen tahtiin.

Muutama Matti Myöhäinen, joilla on kertauskurssi jäänyt suorittamatta ja jo pillinsä naulaan laittanut tuomari ovat kyselleet kertauskurssi mahdollisuudesta vielä. Tämän takia erotuomarijaos päätti järjestää poikkeuksellisesti vielä yhden kertauskurssin, joka järjestetään Hakametsän jäähallin toimitsijahuoneessa 12.11.2011 klo 12.00. Samat säännöt kuin elokuun kursseissa eli 100 kysymystä täytettynä mukaan. Jos olet tulossa kertauskurssille laita allekirjoittaneelle viestiä, että osataan varautua oikeaan kokoiseen osallistujamäärään. Jo ilmoittautuneiden ei tarvitse uudelleen ilmoittautua.

Muutama valitettava laiminlyöntikin on peleistä syksyn aikana tapahtunut ja näistä on jouduttu jakamaan ”pelikieltoa” kerhon hallituksen syksyllä 2010 tekemän päätöksen mukaan. Jotta asia ei pääsisi unohtumaan niin alla kerhon sanktiointi laiminlyönteihin.

Tampereen Jääkiekkotuomarit ry:n hallitus on päättänyt 13.9.2010 olleessa kokouksessaan muuttaa erotuomaritehtävien laiminlyöntien sanktioita seuraavasti:

Rahallinen sakko poistuu kokonaan. Jos laiminlyönti tulee, on tuomarin selvitettävä laiminlyönnin syy joko kirjallisesti tai suullisesti viipymättä kerhokouluttajille. Selvitystä arvioidaan ja sen perusteella katsotaan onko sanktioon aihetta.

Inhimilliset syyt kuten pelien unohtaminen, kirjaaminen väärälle päivälle tai meneminen väärään kellonaikaan kuin mitä järjestelmään on kirjattu johtavat sanktioon. Järjestelmävirheet ovat asia erikseen silloin kun on aukottomasti todistettavissa että syy oli järjestelmässä tai sen toimimattomuudessa.

Selkeä laiminlyönti johtaa ensimmäisellä kerralla kahden perättäisen viikonlopun nimeämiskieltoon. Nimeämiskielto alkaa kun järjestelmään merkatut pelit ovat loppuneet ja on uusien nimeämisten vuoro eli kaikki vanhat nimetyt ottelut hoidetaan pois. Toisesta laiminlyönnistä vuoden sisään annetaan pidempi vihellyskielto joka on tapauskohtainen. Kaikki laiminlyönnit kirjataan ylös. Tiedot kerhon antamista nimeämiskielloista menee liittoon jos tuomari liiton pelejä viheltää.

Kyseinen teksti on julkaistu kerhon nettisivujen etusivulla kohdassa Ajankohtaista 20. syyskuuta 2010.

Muistakaa olla tarkkoja ja tarkistaa pelinne niin Tuomarialueelta kuin kerhon sivuilta.

Sami Laaksonen
Erotuomarijaos
Tampereen Jääkiekkotuomarit ry

e-mail sami.laaksonen (ätt) tampereenjaakiekkotuomarit.fi