|
|
|||||
Muutama vuosi sitten Nokialla pelattiin kiihkeää jääkiekko-ottelua, jossa toisena tuomarina hääräsi juttumme päähenkilö Paavo Nio. Yleisö tapansa mukaan lämmitti tuomaria. "Jumaliste Nio, säähän vihellät kuin Mäkelä," murjaisi joku katsojista. "Niinpä, olenhan mää yhtä rumakin kuin se," heitti viuruleukana tunnettu Nio takaisin. Hiljaisuutta kesti hetki, kunnes katsojalla sytytti."Nyt sää Paavo kyllä vähättelet." Tarinoita, tapauksia, murjaisuja, vinoiluja, kehuja, haukkuja ja vaikka mitä mahtuu lempääläisen erotuomari Paavo Nion 38 tuomarivuoteen. Kaudella 1959-60 alkaneella urallaan Nio on vislannut huikeat 4030 ottelua viime kevääseen mennessä. Ja ura jatkuu. - Parhaana kautenani vihelsin 198 peliä, mikä on muuten kerhon ennätys. Tuomaroinnissa minulla on yksi tavoite; viheltää yhtäjaksoisesti 50-vuotta. Eli vähän toistakymmentä vuotta ja pyöreät 1500 ottelua ikituomarin uralla on siis vielä edessä. Erotuomarin uran alkamisestakin löytyy "patsemainen" tarina. - Loppeina kun pelattiin Lempäälän Havaslahdella, niin parhaat luistelijat olivat automaattisesti hyökkääjiä. Sitten vähän kömpelömmät laitettiin pakeiksi. Juuri ja juuri pystyssä pysyvistä tuli maalivahteja ja minä sitten rupesin tuomariksi. Pelaajana Nion uran huippu oli piirisarja, mutta erotuomarina mies on jakanut kaukalo-oikeutta korkeimmillaan muinaisessa Suomi-sarjassa, naisten sekä A- ja B-junioreiden SM-sarjoissa. Lisäksi ansioluettelosta löytyy miehen itsensä suuresti arvostamana meriittinä puhallukset veteraanien Maailman cupissa.
ELÄMÄNTAPATUOMARI
Kun kaudessa viheltää reippaat 150 ottelua, ei juuri muuhun aikaa jää. Patse tunnustautuukin elämäntapatuomariksi.
Vaikka tuomareita joskus arvostellaan rajustikin, ei tosi tiukkoja paikkoja Nion tielle ole sattunut.
Kun mies on ollut tuomaroinnissa mukana viidella eri vuosikymmenellä, on pakko kysyä: Kuka tai ketkä erotuomarit ovat tehneet suurimman vaikutuksen? - Parhaat ovat mielestäni olleet ehdottomasti Pentti Isotalo ja Sakari Sillankorva. Loistavia tuomareita ja suuria persoonallisuuksia.
Kun tarina aloitettiin kaskulla, niin sen voi siihen myös päättää.
Persoona raitapaidassa! Teksti: Juha Raunio Teksti ja kuva: Tampereen jääkiekkotuomarit ry - 50 vuotta (1997)
Patsen paita jäässä... include('footer.inc'); ?> | |||||